sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Pitsiä ja muita ihanuuksia

Lankavarastoani penkoessani löysin todellisen aarteen: tämän pitsin virkkasin joskus yläasteella äidin ohjeiden avulla. Tarkoituksena oli reunustaa kaksi pyyhettä tällä pitsillä sitten joskus, kun asuisin omassa kodissa. Olin unohtanut pitsit kokonaan. Ovat kyllä nykyiseen makuuni melkoisen prinsessamaiset ja hempeät, mutta päätin, että täytyyhän noiden päästä esille vihdoinkin. Ei muuta kuin pyyhkeitä ostamaan :)



Viime perjantaina eksyin jälleen kerran Novitan tehtaanmyymälään (on todella vaarallista asua vajaan kilometrin päässä tuosta paikasta). Sieltä mukaan lähti välttämättömien Tennesee-kerien lisäksi alessa olleet neljä kerää ihanan vihreää Kid Mohairia. Jossain vaiheessa siitä syntyy vyötteessä olevan ohjeen mukainen pitsihuivi. Ja jotta sain pussin täyteen lankaa, ostin vielä pussitavarana harmaata huopasta; 400 g maksoi vaivaiset 6 euroa. Kuka voisi ohittaa tuollaisen mahdollisuuden?

Viikko sitten Marimekon ystävämyynneistä
bongasin tätä ihanaa kangasta: limenvihreää Samovaari-batistia. Viime kesänä kuolasin tästä tehtyjen mekkojen perään, mutta sitten kun olisin ollut ostamassa sellaisen itselleni, olivat kaikki sopivat koot menneet. Eikä tätä tietenkään ollut myynnissä metritavarana, koska kyseessä oli vain vaatetukseen tehty kangas. Mutta kuinka ollakaan, Herttoniemen tehtaanmyymälästä bongasin tätä ja hintakin oli vain naurettavat 6 euroa metriltä. Tämän lisäksi kotiin lähti samaa kangasta vaaleansinisenä. Näistä tulee syntymään ihania mekkoja (sitten joskus).

Ei kommentteja: