Lunta saatiin vihdoin tänne eteläänkin. Ja oikein myrskyn kera. Nyt onkin hyvä hetki esitellä jälleen valmistuneita töitä, kun ulos ei ole asiaa oven eteen tuiskunneen lumikinoksen vuoksi. Ollaan siis käytännöllisesti lumen saartamina. Aika jännää :)
Nämä tossut valmistuivat äidille joululahjaksi. Kokokin on vihdoin oikea. Olen testannut tossuja tepastelemalla näillä aamuisin ja tuntuvat todella ihanilta paleleviin jalkoihin. Haluan samanlaiset!

Olen vihjaillut täällä työn alla olevasta neuletakista. Töttöröö. Täten julistan takin olevan valmis. Ja vaikka työtä aloittaessa mulla ei ollutkaan mitään ohjeita tai edes suurempaa visiota miltä takki tulisi valmiina näyttämään, täytyy vain ihmetellä miten hyvä siitä lopulta tuli.

Lankana on Novita Tennesee ja puikkoina 2,5 milliset. Edessä on pieni palmikkoyksityiskohta, takki suljetaan hakasilla ja hihat ovat aavistuksen verran puhvit. Tykkään.

Lopuksi vielä kuva meidän koiruudesta lumimyrskyn keskeltä. Antaa tulla vaan lunta, uudessa takissa ei palele yhtään!

Nyt kun ulkoilut on ulkoiltu ja aikaansaannokset esitelty, voidaan hyvillä mielin sytyttää kynttilät, kääriytyä sohvan nurkkaan hörppimään glögiä ja aloittelemaan jotain uutta ihanaa projektia. Hörps! Pitäkää itsenne lämpiminä!
2 kommenttia:
Hieno neuletakki! Ei kyllä tossuissakaan ole mitään vikaa.. :) Oon kyllä kade, kun mä en meinaa ikinä saada noista itselle tarkoitetuista neuleista kunnolla käyttökelpoisia.
Kiitos kiitos! Mullakin harva neule päätyy oikeasti käyttöön asti. Tuostakin tuli noiden puhvihihojen takia aika juhlallinen eli ei tästäkään ihan perustakkia tullut, vaikka niin meinasin.
Lähetä kommentti