keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Vaiheessa

Tällä hetkellä oma elämä tuntuu olevan ihan vaiheessa. Jatkuvaa luomisprosessia, mutta ei vielä mitään näkyviä tuloksia. Toisaalta jännittää, toisaalta harmittaa, että "valmista tuotetta" joutuu odottamaan vielä jonkin aikaa. Yritän muistaa, että tämä matka on tarkoitettu kuljettavaksi, eikä etuilusta tai oikaisemisesta ole mitään hyötyä.

Ja koskapa käsityörintamallakaan ei ole mitään valmista esiteltävää, tässä muutama vaiheessa oleva.

Äidille uudet unisukat aloeveralangasta:


Tulevalle uudelle ihmiselle jotain pientä ja norsuista:


Kukapa ottaisi sitten tästä selvän? Hihatin tai ehkä bolero? Ei oikein innosta, kun lanka on aika pyllystä.



Huomasin viikko sitten, että meillä asuu oikea leijona. Ostettiin uusi pehmoinen matto olohuoneeseen ja siitä saakka sen on vallannut tällainen unikeko. Siinä nukutaan öitä, piehtaroidaan ja venytellään nautinnollisesti. Olen testannut maton itsekin ja mikäs siinä tosiaan on köllötellessä :)