sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Project LISÄÄ TILAA

Edelllisessä postauksessa mainitsin ohimennen etsineeni jo jonkin aikaa vanhaa liinavaatekaappia, joka ratkaisisi eteisen jatkuvan säilytys- ja tilaongelman. Monia upeita kaappeja löytyikin, mutta yhtä lukuunottamatta kaikki olivat hieman liian leveitä sille varattuun tilaan. Niin se yksi sopiva meni sivu suun, kun jahkailin vähän liian kauan. Eilen kävimme miehen kanssa Tattarisuon löytötorilla ja sieltä löytyi sitten jotain ihan muuta: ihana vanha tanskalaisvalmisteinen lipasto!



Lipastoa on pidetty todella hyvin, vaikka pieniä käytön jälkiä löytyykin. Tarkoituksena on hioa pinta kevyesti ja pistää uutta maalia pintaan. Sillä käsittelyllä lipastosta tulee kuin uusi. Ihastuin huonekalun siroon muotoon ja ylimmän laatikon kauniiseen avaimeen. Ja katsookaas mitkä upeat hyllypaperit laatikoista löytyivät.



Lipaston päällä on Lilli ontelokuteesta virkatut säilytyskorit. Kuteen tilasin Kauhavan kangas-aitasta, kumpaakin väriä kilon verran. Mallia otin kangasaitan sivuilta löytyvästä ohjeesta, mutta pääosin virkkailin menemään oman pään mukaan.



Koreissa tullaan säilyttämään huiveja, lapasia ja muita tuikitarpeellisia tavaroita. Näitä voisi tehdä lisääkin.



3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kivan näköinen lipasto ja kivat korit. Korien virkkaaminen on ollut minullakin mielessä, tästä sainkin idean, mitä tehdä joulunpyhinä. :)

Satu kirjoitti...

Suosittelen ehdottomasti korien virkkaamista, mutta kannattaa varautua sormien ja jopa koko käden puutumiseen :) Iso koukku ja paksu kude rasittaa koko kroppaa yllättävän paljon, mutta kivaa jälkeä tulee.

Anonyymi kirjoitti...

Tutulle kuulostaa. Virkkasin kasan mattoja syksyllä ja minullakin puutui kädet ja kroppa pahasti. Matonkudevirkkausprojekti täytyy vain osata ottaa tarpeeksi rennosti ja tehdä sitä lyhyen aikaa kerrallaan, mikä on ainakin minulle iso haaste. :)