Haluan laittaa tunnustuksen eteenpäin Caorann ja Hikeä, puikkojen kilinää ja värkkäämistä -blogeille, joiden takana tiedän myös olevan koiraihmisiä :)
maanantai 11. tammikuuta 2010
Tunnustus
Blogi sai ihanan tunnustuksen, joka piristi päivää suunnattomasti. Kaunis kiitos Käsityöperhoselle :)
keskiviikko 30. joulukuuta 2009
Lahjuksia
No niin, nyt on varmaan sopiva aika esitellä lahjoiksi päätyneet valmiit työt. Oletan kaikkien jo avanneen omat lahjansa.
Syksyn aikana opettelin neulahuovutuksen alkeet ja innostuin Sincon "Pienet huopahauvat" -kirjasta. Selkeiden ohjeiden avulla koiria syntyikin monta erilaista ja lopulta uskaltauduin vähän sooloilemaankin. Astman takia omista koirahaaveistaan luopuneelle kummitytölle huovutin kolme erilaista koiraa: ranskanbuldogin, dalmiksen ja kettuterrierin.

Pienimmälle kummipojalle huovutin astetta suuremman koiruuden, rotu muistuttaa etäisesti labradoria.

Kummipojan pakettiin sujahti myös ronsupipa. Koon suhteen olin hyvin epävarma, toivottavasti ei ole ensi keväänä liian suuri pidettäväksi. Lankana Novitan wool. Norsukuvio on Jessica Trompin ja alkuperäinen idea norsuista Jatan ihanasta norsusliparista.

Pikkusiskolle olin jo teettänyt Ifolorin kuvakirjan yhteisestä Italian matkasta, kun sitten näin siskon hiplaavan hurmiossa Indiskan violettia pitsihuivia. Sillä hetkellä päätin, että siskohan saa sellaisen, mutta aivan muuna kuin sähköisenä akryyliversiona. Aikaa kaksi päivää, johon piti mahduttaa myös kaikki sukulaisvierailut, joululeipomiset ja yöunetkin. Mutta niin se vain valmistui!
sunnuntai 6. joulukuuta 2009
Project LISÄÄ TILAA
Edelllisessä postauksessa mainitsin ohimennen etsineeni jo jonkin aikaa vanhaa liinavaatekaappia, joka ratkaisisi eteisen jatkuvan säilytys- ja tilaongelman. Monia upeita kaappeja löytyikin, mutta yhtä lukuunottamatta kaikki olivat hieman liian leveitä sille varattuun tilaan. Niin se yksi sopiva meni sivu suun, kun jahkailin vähän liian kauan. Eilen kävimme miehen kanssa Tattarisuon löytötorilla ja sieltä löytyi sitten jotain ihan muuta: ihana vanha tanskalaisvalmisteinen lipasto!

Lipastoa on pidetty todella hyvin, vaikka pieniä käytön jälkiä löytyykin. Tarkoituksena on hioa pinta kevyesti ja pistää uutta maalia pintaan. Sillä käsittelyllä lipastosta tulee kuin uusi. Ihastuin huonekalun siroon muotoon ja ylimmän laatikon kauniiseen avaimeen. Ja katsookaas mitkä upeat hyllypaperit laatikoista löytyivät.

Lipaston päällä on Lilli ontelokuteesta virkatut säilytyskorit. Kuteen tilasin Kauhavan kangas-aitasta, kumpaakin väriä kilon verran. Mallia otin kangasaitan sivuilta löytyvästä ohjeesta, mutta pääosin virkkailin menemään oman pään mukaan.
tiistai 24. marraskuuta 2009
Ihan pinkkinä
Opiskeluaikoina jotenkin tajusin pitäväni vaaleanpunaisesta väristä. Sitä ennen se oli ollut vähän kielletty, liian prinsessamainen tai vain pikkutyttöjen väri. Opiskeluvuosina annoin lopulta itselleni luvan heittäytyä värin pauloihin ja, noh, ylilyönneiltäkään ei varmaan vältytty. Siitä saakka vaaleanpunainen on kuitenkin kuulunut vakivarustuksena lähes kaikkeen mitä teen. Olen omistanut vaaleanpunaisen auton, kännykkäni on ollut vaaleanpunainen samoin kuin myös iso osa kengistäni ja vaatteistani. Viime vuosina olen yrittänyt hieman rajoittaa tuota hullutusta ja kasvaa niin sanotusti aikuiseksi. Mutta miksi ihmeessä? Eihän kaikkien aina tarvitse olla täysin aikuisia. Ja täytyyhän elämässä olla jotain hauskaa ja piristävää. Viime viikonloppuna heittäydyin sitten uudelleen vaaleanpunaisen valtaan ja tässä tulokset.
Ensimmäisenä valmistui lämmin myssy talvipakkasiin (sillä niitähän on vielä tulossa, eikös vain).
Malli: Lina by JokoKnits
Lanka: Sublime Organic Merino Wool (ihana lanka!), noin 75 g
Puikot: 3,5 pyöröt
Fiilis: Ihana malli ja ihana lanka! Tästä tuli kertaheitolla oma lemppari.
Viikonloppuna muistin myös vuosia vaatekaapissa marinoituneen vaaleanpunaisen villapaitani, jota en ollut raaskinut lahjoittaa kirpparille, vaikka en sitä ole enää aikoihin käyttänytkään. Pinta oli edelleen tosi kaunis, hieman huopunut, mutta oikein käyttökelpoinen. Mietin hetken, miten paitaa voisi uudelleenkäyttää ja silloin muistin hyvän ystäväni kehoitukset vaippapöksyjen valmistuksen aloittamiseen. Paita muuntui siis pariksi söpöjä villavaippapöksyjä. Ohjeen löysin täältä. En osaa sanoa millaiset nämä ovat käytössä, mutta ehkä se ensi keväänä selviää ;)
Lauantaina kiertelimme miehen kanssa pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksia tavoitteena löytää vanha, ihana, 50-luvun liinavaatekaappi. Olen etsiskellyt sellaista jo jonkin aikaa, jotta saisimme eteiseen hieman lisää säilytystilaa. Eihän sitä kaappia tietenkään löytynyt, mutta sen sijaan löytyi jotain ihan muuta: vaaleanpunainen retro pinnasänky! Siellä se kyyhötti hylättynä kaiken tavaran seassa ja selvästi kutsui minua luokseen. Sain pian miehenkin tajuamaan sängyn edut uuteen verrattuna: se on paljon pienempi kuin uudet hehtaarin kokoiset sängyt ja mahtuu siis meidän pieneen asuntoon aivan erinomaisesti. Sänky on myös helposti jatkettavissa. Myönnän, että joudun kunnostushommiin, mutta se ei haittaa. Värikään tuskin jää vaaleanpunaiseksi, sillä joudun ottamaan huomioon sen seikan, ettei maha-asukas vahvoista fiboista huolimatta olekaan tyttöpuolinen...
Lopuksi haluaisin antaa kehuja. Vaikka tykkäänkin tehdä kaiken mahdollisen itse, joudun myöntämään, että jotkut asiat on kuitenkin ihan hyvä jättää ammattilaisille. Halusin vihdoinkin kehystää Malesiasta tuomani panda-kuvat, mutta sopivia kehyksiä ei tuntunut löytyvän mistään. Onneksi huomasin Stockmannin lokakuun kanta-asiakastarjouksen kehystystöistä. Vein kuvat viivana sinne ja olin pudota pyllylleni saadessani taulut takaisin. En ikimaailmassa olisi osannut korostaa kuvissa olevia värejä samalla tavalla. Olen todella tyytyväinen, eikä rahapussikaan huutanut tuskissaan.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009
Kynttilän hämyssä
Sain äidiltä lahjaksi "Kotilieden ihanat käsityöt" -kirjan. Siinä silmiini osui ihanan vihreä bolero, joka oli pakko saada omaksi. Epäilin jo silmukoita luodessa, että noinkohan tuosta mahtaa tulla sopiva. Ihmeellistä kyllä, tällä kertaa noudatin sokeasti ohjeita, vaikka tekele näytti siltä, että sinne mahtuisi meidän koko perhe. Boleron valmistuttua harmistus oli hirvittävä kun oli vihdoin myönnettävä, että siitä tosiaan tuli ihan liian iso. Jälleen kerran jouduin mielessäni manailemaan puuttuvien mallitilkkujen perään.
Kastelun ja asettelun jälkeen neule kutistui ehkä hieman, mutta on silti minun makuuni aivan liian suuri. Siksi uskoisinkin sen päätyvän pukinkonttiin ja sitä kautta lämmittämään sohvaneuleena äityliiniä.
Malli: Vihreä bolero kirjasta "Kotilieden ihanat käsityöt"
Koko: S (muka)
Lanka: Sandnes Kitten Mohair, vajaa 200 g
Puikot: 4 ja 3,5
Edit: Neuloin hihat sileää pitsineuleen sijasta
Fiilis: Harmitus muuten ihanan neuleen osottauduttua liian suureksi (oma moka, myönnän)
Ihana marraskuu. Neuleharmituksesta toipuu parhaiten sytyttelemällä kynttilöitä ja juomalla laseittain kuumaa tummaa glögiä. Joulu saa tulla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)