lauantai 7. helmikuuta 2009

Uusi aluevaltaus

Olen jo pitkään ihaillut muiden blogeissa upeita itsetehtyjä koruja. En vain itse ole koskaan uskaltanut kokeilla. Ennen eilistä. Tilasin netistä ihania helmiä ja vähän kaikkea muutakin, mitä ajattelin tarvitsevani. Tämähän on tietysti aina hyvä lähestymistapa: kun ei oikein tiedä mitä tarvitaan, tilaillaan summamutikassa ja kun tilaus on saapunut, huomataan, että oikeastaan kaikki tärkeä puuttuu. Kahden tilauksen jälkeen sain kuitenkin jotain aikaiseksi.

Tässä makeanvedenhelmiä (ihana väri!), hopealankaa ja jousilukko.



Ruusukvartsihelmistä tehty kaulakoru.




Hematiitista tehty sydänriipus, nahkanauha ja balin lukko.



Kokeneet koruntekijät näkevät näissä varmasti tuhat ja yksi virhettä, mutta itse olen aika tyytyväinen lopputulokseen. Varastossa olisi vielä violetteja lasihelmiä, joista ajattelin tehdä äidille kaulakorun. Tähän jää todellakin koukkuun.

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Samovaari

Tätä mekkoa olen väkertänyt syksystä asti; ommellut, purkanut, ommellut ja purkanut taas. Omasta mielestäni syy tähän ei tietenkään ole minussa, kaavat (moda 2/07) eivät vaan istu vaikka niitä modaisi miten. Höh. Lopputulos ei siis ole ihan sitä mitä odotin, mutta saa kelvata. Rohkeasta kaula-aukosta ja mammamallisesta leikkauksesta huolimatta mekko pääsee mukaan parin viikon päästä tarvittavaan lomagarderoobiin.



Jäljellä on vielä samaa Marimekon Samovaari-batistia limenvihreänä. Siitä suunnittelen yksinkertaisempaa (ja peittävämpää, öhöm) mallia.

torstai 29. tammikuuta 2009

Murr murr

Saanko esitellä: harvinainen satumaannoutaja, joka on vielä suurelle yleisölle tuntematon. Kyseinen koirarotu on hyvin arka, yleensä se tavataan piilottelemasta erinäisten oppaiden takaa. Äärimmäisen mukavuudenhaluinen, kaikkiruokainen ja lämpimässä viihtyvä.



Tässä tarkemmat speksit: Myssy on tehty Jatan MarioMyssyn ohjeella, lankana Novitan Polaris. "Koira" on tehty neulahuovuttamalla. Putkihuivin lankana Novitan Mambo, ohje löytyy Novitan talvi/07 -lehdestä.

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Pääkalloa

Pikkuveljelle valmistui vihdoin ja viimein NE PÄÄKALLOLAPASET, joita olen suunnitellut tekeväni jo vuoden tai pari. Aika makeet niistä tuli.



Ja jotta moottoripyörän ja jenkkiautojen rassailu onnistuu myös lapaset kädessä, löytyy läpän alta kynsikkäät.



Malli ja silmukkamäärät tulivat omasta päästä. Lankana Novitan Nalle. Pääkallokuviot ovat Debbie Stollerin kirjasta "Son of Stitch'n bitch.

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Uusi vuosi, uudet kujeet (?)

Ei sentään, samalla linjalla jatketaan eli lapasia on taas valmistunut. Malli on oma, lankana Novitan 7 veljestä ja Tango Fani. Halusin joululomalle mukaan oikein talviset ja lämpimät lapaset ja nämä valmistuivat pari päivää ennen joulua. Kyllä kelpasi nämä kädessä samoilla lumisissa metsissä koirien kanssa. Pohjoisessa äidin lihapatojen (kinkun) äärellä akut latautuivat erinomaisesti ja nyt taas jaksaa hetken etelän kiirettä.



Lunakin nautti täysin sydämin lumisesta talvesta:



Sitten jotain ihan uutta. Tänään valmistui työkaverin tulevalle vauvelille lämmin norsuslipoveri. Idean sain Jatan ihanasta ronsusliparista. Kuvio on Jessica Trompin. Aloitin slipoverin jollakin Novitan ohjeella, mutta koko 60 alkoi pian näyttää siltä, että se sopisi minullekin. Eevan konsultaatiokäynnin jälkeen aloitin työn alusta ja nyt koko näyttää sopivammalta pikkuvauvalle. Pääntie näyttää aika pikkuruiselta, sillä eikös vauvoilla ole aika suuret päät? Onneksi neule joustaa, joten eiköhän se päälle saada. Lankana Novitan Wool.


Mikähän siinä on, etten osaa neuloa mukiinmenevää kirjoneuletta muuten kuin pyörönä?? Heti kun kädenteiltä saakka oli pakko neuloa edestakaisin, norsuista tuli aika epämuodostuneita ja silmukat irvistelevät joka suuntaan. Höh, toivotaan, ettei se haittaa tulevaa pikkuihmistä.